Minulla oli viimeviikolla kouluratsastuskurssi. Kurssi oli Kumpumäessä ja oli tosi iloinen yllätys. Opin tosi paljon uutta joten suosittelen läpimästi! Mutta nyt kurssin sisältöihin -->
21.7.
Ensimmäisen päivän menin Nasulla, en ollut oikein innoissani sillä menemisestä, mutta lopulta se oli ihan kiva.
Ensin mentiin ihan vapaassa kierroksessa, ja tehtiin kevyessäravissa voltteja. En oikeen muista millainen Nasu oli joten siitä ette nyt saa mitään. Volttien jälkeen alettiin tekemään ravi-käynti siirtymisiä. Nasu meni ihan kivasti, mutta oli vähän hidas pohkeelle.
Ravien jälkeen laukkailtiin vapaasti pitkin maneesia. Mentiin pari laukannostoa molempiin suuntiin. Meni han kivasti.
Tässä välissä käveltiin vähän.
Sitten otettiin raviin ja mentiin vasempaan kierrokseen. Jäätiin C:stä ympyräkahdeksikolle.
 |
| vasen laukka oikea laukka suoristus ravi |
Mentiin näin: M-B puolisko oikeassa tai vasemmassa laukassa (riippuu suunnasta). I:ssä suoristus ja muualla ympyröillä ravia. Vasemmassa laukassa Nasu oli hieman kiireinen ja puski vähän oikealle H:n kohdalla. Toinen ympyrä meni hyvin, mutta Nasu puski vähän oikealle vähän ennen S:ää. Tätä tehtiin hetki, kunnes mentiin vielä loppuravit ja käynnit.
22.7.
Toisellakin tunnilla menin Nasulla ja tällä kertaa se oli pajon mukavampi, sillä olin oppinut ratsastamaan sillä vähän edellisenä päivänä.
Aloitettiin ravissa oikeassa suunnassa. Tehtiin R:ään volttikahdeksikko.
 |
ravi suoristus laukka
Kuvasta näkyykin melkein kaikki oleellinen. Aluksi mentiin vain ravissa koko ajan, eli laukkaa ei ollut aluksi mukana. Ravissa Nasu meni tosi mukavasti ja taipui kivasti. Minulta vain jäi välillä kunnollinen suoristus uupumaan. Kun alettiin laukkaamaan Nasu muuttui kiireiseksi, mutta muuten taipui yms.. Se koitti välillä nostaa laukan jo S-kirjaimelta, mutta en antanut sen mennä.
Tämän jälkeen vaihdettiin suuntaa.
Tehtiin B:hen täyskaarto joka meni ihan ok.
Tässä suunnassa (vasemmassa) tehtiin näin: koko ajan vasenta laukkaa ja C:hen ympyrä laukassa. Ympyrän avoin puolisko piti mennä isommassa askeleessa. Ei kaahailua vain isompi askel piti saada. Eka Nasu ei tehnyt mitään askeleelle ympyrällä, mutta kun annoin raippaa se alkoi kuunnella edes vähän. Tähän se tietenkin vastasi pukittamalla. Askel piteni vähän ja se riitti minulle ja ratsastusopelle. Mentiin tietenkin vielä samaa juttua ja Nasu välillä rikkoi raviin uralla, mutta korjasin sen nopeasti. Muuten heppa oli ihan mukava. :)
Laukkailun jälkeen käveltiin vähän ja vaihdettiin samalla vapaasti suunta oikeaan.
Jäätiin uran sisäpuolelle ja tehtiin näin: C-päädyn kulmiin takaosankäännös ja L-päädyn kulmiin etuosankäännös. Takaosankäännöksessä Nasu meni mukavasti, mutta minulta välillä uupui asetus ja Nasu oli välillä kiireinen L-päädyn toisessa kulmassa. Tätä tehtiin vähän aikaa, kunnes vaihdettiin suuntaa.
Siirrettiin raviin ja tehtiin H:hon täyskaarto. Tässä suunnassa tehtiin ihan sama juttu, mutta ravissa. C-päätyyn takaosankäännökset ja L-päätyyn etuosan-. Nasu meni tosi kivasti lopuksi, kun tajusin itsekin asian. Käveltiin vielä loppukäynnit ja hoidin hepan pois :)
23.-25.7.
Nämä päivät menin Pikolla ja meillä oli kannukset myös käytössa loppukurssin. En oikeen muista mitä tehtiin, sillä olin kirjoittanut aikaisemmat tunnit paperille, mutta näitä en kerinnyt/muistanut. :/
Tehtiin 2 ensimmäisellä tunnilla avoja ja sulkuja jotka menivät ihan ok. Oli muuten ensimmäinen kerta kun niitä tein, joten en oikeen osannut. :D Olin kuitenkin yllättynyt ettei minulle sanottu niin paljon virheitä avoissa ja suluissa kuin olisin luullut. Tehtiin näitä niin volteilla, ympyröillä ja urallakin.
Viimeisellä tunnilla mentiin vielä vähän sulkuja ja vastalaukkoja. Tunti oli tosi kiva ja Pikokin oli yllättävän mukava. Opin ratsastamaan Pikolla oikein ja olen alkanut vahtimaan asioita jotka minulla ovat vielä hakusessa.
Haluatteko videota kurssin viimeisestä päivästä? :) Laatu välillä ei ole mikään parhaimmista, mutta kyllä siitä näkee....
Aivan ihana koulukurssi <3 suosittelen toooosssiii paljon!
|
Näin sun julkasun hevosbloggaajissa,tämä on kiva blogi ja tässä pari nimiehdotusta mitä ajattelin;ohjastuntumalla,voitolla tähtiin,vauhtia kavioissa,pohjeavuilla,olipa kerran(once upon a time),first love
VastaaPoistakiitti! pitäs varmaan alkaa kirjottamaan noita vähitellen ylös ja miettimään minkä laittaisi :)
Poista