lauantai 26. lokakuuta 2013

ratsastustaa

postaustaukoa on taas ollut, mutta ei voi mitään....

Keskiviikko 16.10.

Silloin oli estetunti ja hyppäsin Epulla, sillä olin menossa sillä kisoihin. En muista hirveästi mitä tehtiin alkutunnista, mutta ainakin ennen esteiden hyppäämistä mentiin molempiin suuntiin laukkaa ympäri maneesia. Eppu oli tosi kiva, mutta itse olin vähän väsynyt niin ei sitten vedetty mitään rallia siellä. Käveltiin vähän vapain ohjin ja sitten alettiin hyppäämään. Olin eka joka hyppäsi. Eppu tuntui aluksi siltä, että se ei jaksaisi liikkua ja menstäisiin koko rata ravissa... Lopulta Eppu alkoi vähän innostumaan ja se ei edes yrittänyt juosta esteiden ohi. Rata oli siis tämmöinen:
Lähdettiin ravissa E-kirjaimesta ja nostettiin laukkaa kouluaitojen takaa vara-alueella. Ensin mentiin vain toi punainen pystyeste. Eppu kolautti kavionsa puomiin pariin kertaan (mentiin 2 kierrosta), mutta puomi ei tullut kuitenkaan alas. Seuraavalla kierroksella jatkettiin p. pystyn jälkeen pinkille esteelle ja siitä oikealle, mutta ei kuitenkaan vihreän esteen yli. Aluksi pinkki okseri oli vain pysty, sillä katottiin aluksi vähän linjoja. Seuraavalla kierroksella piti mennä sama mutta vaan sitten vihreä este loppuun.


 Kuitenkin tuli pieni mutka matkaan. Reisilihakseeni alkoi yhtäkkiä sattua ja hyppäsin punaisen pystyn, että minulla oli reisi kipeä. En pystynyt sitten enään hyppäämään joten lopetin sitten siihen. Tunnin jälkeen vein Epun talliin ja lähdin kotiin.

Keskiviikko 23.10.

Seuraavan viikon keskiviikkona oli koulutunti ja menin Epulla kannuksilla. Eppu oli aika jäykkä ja ei kuunnellut taaskaan ohjasapuja. Tein radan tunnin lopuksi ja meni muistaakseni ihan ok.

Torstai 24.10.

Torstaina minulla oli irtotunti Epulla. Tehtiin aluksi ravissa voltteja I-kirjaimesta oikealle ja vasemmalle. Eppu ei oikeen taipunut vasemmalle joten piti jäädä pyörimään voltille. Muuten meni ihan hyvin. Tunnin lopuksi tein vielä heC ohjelman ja meni sekin ihan ok kai.

Perjantai 25.10.

Perjantaina minulla oli Johanna J.:n kouluvalmennus Pikolla, sillä Kia meni Epulla. Valmennus alkoi klo 15 joten jouduin lähteä koulusta tunnin aikaisemmin. Pyöräilin tallille ja laitoin Pikon valmiiksi. Menin maneesiin kävelemään alkukäyntejä. Sitten valmentaja tuli ja aloitettiin. Jäätiin ensin A-päätyyn ympyrälle ja tehtiin ravi-käynti siirtymisiä. Sitten vielä ravi-laukka siirtymisiä ja lopuksi vielä koko ympyrää koko ajan laukassa. Tämä siis tehtiin molempiin suuntiin. Piko ei normaaliin tapaansa käyttänyt takapäätään joten piti patistaa sitä vähän eteenpäin, mutta tilaa ei ollut oikeen ja jäin sitten lopuksi yksin pääty-ympyrälle menemään laukkaa. Sen jälkeen käveltiin vähän aikaa ja sitten tehtiin radat. Meni ihan hyvin, mutta Piko ei oikeen pysähtynyt kunnolla. Ratojen jälkeen jäätiin vielä C-päätyyn pääty-ympyrälle ja tehtiin taas ravi-laukka siirtymisiä. Lopuksi kaikki sai vielä yksitellen laukata koko ympyrän. Valmennuksen jälkeen kävelin Pikolla maneesissa ja kentällä ja vein talliin loimi päällä. Illalla puhdistettiin vielä Epun kamat. Lähdin kotiin Kian kyydillä.

Lauantai 26.10. koulukisat

Tänään oli koulukisat Kumpumäellä. Menin heC. Aamulla menin Kian kyydillä tallille ja mentiin hoitamaan Eppu kisakuntoon. Koitin tehdä videopostaukseen videoita, mutta lopuksi kuvaaminen vähän jäi ja videopostausta ei sitten tuukkaan. Kia meni ekaan verkkaan ja minä tokaan. Verkkani alkoi. n.11.35 (muistaakseni). Menin selkään n.11.10 Eppu meni ihan hyvin kentällä, mutta tuntui kaulasta vähän jäykältä. Ei oikeen taipunut ja kuunnellut ohjasapuja. Maneesiverkassa Eppu sitten oli vielä jäykempi kaulasta yms., mutta muuten oli aika vetelä. Rata meni ihan hyvin ja Eppu teki kaiken tarvittavan, mutta ei oikein liikkunut ravissa ja laukassa. Sain 103,50p./57,50%/sijoitusta en ehtinyt katsoa. Radan jälkeen kävelin Epun kanssa vielä vähän aikaa ja vein sen talliin, riisuin, laitoin loimen, otin letin ja verkon pois ja puhistin jalat. Päivällä satoi aika rankasti joten toivotaan, että sää olisi parempi huomenna. Sen jälkeen menin vaihtamaan vaatteet normeihin ja puhditin Epun kamat. Satula oli aika kurainen, sillä maa oli aika velliä ja rapa roiskui kentällä. :D Sitten puhdistin omat kamat ja lähdin kotiin. Kotona kävin suihkussa ja nyt olen täällä kirjoittelemassa. :)
Huomenna olisi vielä estekisat ja menen 60cm Epulla ja jännittää vähän miten menee. :] Toivottavasti hyvin. 


Toivottavasti jaksoitte lukea ja huomisesta olisi tarkoitus tulla videopostausta. :) Ja huomatkaa, että on tullut viime kisoista videopostaus. :)









Ei kommentteja:

Lähetä kommentti