sunnuntai 29. maaliskuuta 2015

HHF ostokset & tunnelmia

Käytiin siskon ja sen kaverin kanssa lauantaina 7.3. Helsinki Horse Fair-messuilla. Sunnuntaina ei voitu mennä kun oli sitten töitä, mutta ainakin minulle lauantai riitti ihan hyvin kävelemisen ja rahankäytön osalta.

Minkäännäköstä videopostausta ette nyt saa, sillä oma kamera jäi kotiin. Siskolta sain sitten lainattua sen nikonia, mutta minua ei just sillon huvittanut kuvailla minkäännäköstä materiaalia, paitsi sitten katsomosta joitain näytöksiä.

Näytöksistä lemppareitani olivat poliisit ja western vs kouluratsastus, jos ne nyt voi näin sanoa. Niitä kuvasin varmaan eniten ja ihan kiinnostavia olivatkin, jota olin odottanut.
moottoripyöräpoliisi haastaa yhden poliisiratsukoista kaksintaisteluun

myöhemmin koulu- ja westernratsastaja vaihtoivat hevosia ja ratsastivat niillä minkä osasivat

Aika suuri pettymys oli, että värivalikoima oli aika suppea: tummansinistä ja harmaata, tai sitten suurin osa värikkäistä vaatteista oli jo mennyt. Joskus alkaa vähän ärsyttämään kun on vaan niitä tylsiä tummia housuja kaapissa, vaikka paljon mieluummin pitäisi niitä värikkäämpiä.
Mutta tässä nyt nää ostokset ja tällä kertaa saatte kuvina ja kerron myös vähän näistä vaatteista/tavaroista. Kaikissa housuissa on sukkapuntit ja kokopaikat ellei toisin mainita ja sukkina toimii pari vuotta sitten ostetut KL-ratsastussukat. :)


1.
B//Vertigo valkoiset ratsastushousut

vasemman puolen taskun reunassa on tollanen kiva 'laatta' jossa on B//Vertigon logo
taskuissa on blingit yläreunassa ja oikeanpuoleisessa taskussa on myös logo
Mulla on ollut vähän päälle puolisen vuotta puutetta estekisahousuista, koska mun korkeavyötäröisiä Schoellerin housuja en voi käyttää turvaliivin kanssa ja Animot alkoi käymään pieneksi. Nämä on periaatteessa perushousut parilla yksityiskohdalla. Tykkään erityisesti tosta vyölenkin'nauhasta' jossa on mun ja Epun värit: musta ja sininen. Kiva yksityiskohta tylsiin valkoisiin housuihin. 


2.
Euro Star - Schoeller tummansiniset ratsastushousut
anteeksi noi kauheet valonsäteet :/
Nämä housut on aika ohuet muhin housuihini verrattuna, eli käy kuumille kesäpäiville tosi hyvin. Metsästin messuilta enimmäkseen Schoeller - housuja, sillä olen todennut ne tosi hyviksi ainakin mulle! Harmikseni en kuitenkaan törmännyt hirveen moniin, enimmäkseen Animoita ja joitain muita merkkejä... Näissä on jonkunnäkönen grippipaikka ja on aika korkeavyötäröiset. Kivan näköset yksinkertasuudessaan, ainakin mun silmään.


3.
HKM punaiset ratsastushousut

Nämä taas ovat melko paksut, eli enemmän talvisiin/syksyisiin ilmoihin. Oon tykännyt näistä tosi paljon, sillä kentälle ei ole sitten tarvinnut ottaa mukaan mitään ulkohousuja tai muuta ylimääräistä. Näissä on grippipolvipaikat ja hieman sinisiä yksityiskohtia taskuissa ja vyölenkeissä. Nämä myös ovat melko korkeavyötäröiset. 


4.
HV Polo huppari

Multa puuttuu ihan sikana huppareita mun vaatekaapista, ainakin niitä joita kehtaa käyttää ihmisten ilmoilla. Joten se oli sitten yksi listalla joka oli aika pakollinen saada. Kivoja huppareita en oikeen nähnyt muita kuin tämän. Tämä on sinänsä ihan kivan värinen, että sopii monenväristen vaatteiden kanssa ja tässä ei ole huppua, joten se ei sitten pompi selässä kun ratsastaa. Itseäni ainakin häiritsee jos huppu heiluu selässä. Tämä on mun silmään aika kivan näkönen, sillä tykkään selässä olevista isoista kuvioista kunhan on yksinkertainen, mutta ainoa huono puoli varmaan on kun tässä on niin pitkät kiristysnauhat kauluksessa, että ne mun pitää sitten joko solmia löysästi tai sitte työntää ton paidan sisään ratsastaessa tai sitten ne häiritsee.


5.
Euro-Star tuulitakki
miten näytän noin läskiltä xD
Tuulitakkia oon kansa metsästänyt aika paljon viimeaikoina, koska ilmat alkaa lämpenemään ja takkia jonka voisi ottaa tallille ei löydy tuolta mun vaatevarastosta. Tässä on kivasti yksityiskohtia esim. niitit taskujen vieressä, kaksi-/kolmivetoketju edessä ja jalustimen näköinen hupun kiinnitys. Takki on mulle ehkä hiukkasen isompi kuin mitä pitäs oikeesti olla, jotta se mahtuu sitten hyvin esim. kisatakin päälle. Huppu on irroitettava vetskarikiinnityksellä.


6.
HV Polo toppatakki

Mun nykynen toppatakki on ihan sika paksu, että se sitten menisi johonkin älykylmille säille, joten tuli sitten ostettua tämä vähän ohuempi takki. Vaikka tämä onkin aika yksinkertainen tykkään siitä aika paljon, erityisesti vasemmassa käsivarressa olevista 'jutuista'. Tässä on karvahuppu vetskarikiinnityksellä eli sen saa sitten irti halutessa. 


7.
Horze tummanruskea full satulahuopa
Satulahuopa ei ollut mun hankkimislistalla, mutta kun tämä oli sitten niin halpa ja kivannäköinen niin mikä ettei. Huopa on melko paksu, että ihan kuumilla kesäpäivillä ei sitten tule varmaan käytettyä hirveästi. Tässä on ihan perus valkoiset kanttinauhat ja yläreunassa joku tuollainen Horzen merkkijuttu.


8.
Kingsland valkoinen full satulahuopa

Mulla on ollut (ja vieläkin on) yksi valkonen kisahuopa, mutta tää nyt sitten oli yksinkertasuudessaan niin kivan näkönen niin tääkin nyt sitten tarttui mukaan vaikka eihän mun pitänyt hankkia mitään tän tapasta. Tää on tällanen perusnäkönen KL logolla varustettuna ja ihan normipaksunen. En oo ihan varma, mutta huopa on varmaan vähän estemallinen joten saa nähä meneekö se noihin yleissatuloihin joita kisahepoillani on. 


9.
Roeckl 2 (valkoiset ja tummansiniset) kesäratsastushanskat

Näistä hanskoista tykkään ihan sikana, sillä nää istuu ihan sika hyvin mun käteen. Hanskat on tosi ohuet, niin kuumilla kesäpäivillä käsiin ei varmaan tule niin kuuma kuin normaaleilla ratsastushanskoilla ja nämä kanssa joustaa hyvin joten kireyden tunnetta ei ole. 


10.
HKM 3 ratsastussukat (mustat, siniset, punaiset)

Ratsastussukat mulla on tosi harvassa, ainakin tällaset normipaksuset, sillä sukat on joko liian ohuet tai liian paksut lämpötiloihin. Kuten ehkä huomatte oon käyttänyt yksiä sukkia ja aika paljonkin. Nää on tosi mukavat jalassa ja ei valu alas, niinkun jotkin. Värivalikoima oli näissä ihan ok: sinistä, mustaa ja punaista. Ite ainakin oon ihan perso kaikkeen blingiin ja kimaltavaan, mutta näissä ei sitä mahdollisuutta ollut. Se ei kuitenkaan haitannut, sillä sukat puuttui ja hinta oli ihan hyvä. 


11.
BR mustat takajalan hivutussuojat

Kuten jotkut (ehkä) jotka on Eppua joskus hoitanut ja kattonut sen takasuojia, niin ne on aika kamalassa kunnossa. Käyttökelpoiset ne vielä on, mutta musta tuntuu ettei enää kauan ja kisoihin ei niin edustavat. Joten nämä sitten tarttui käteen ja hintakaan ei ollut paha. Näissä on perus tarrakiinnitykset ja nämä tulee varmaan vaan enimmäkseen kisakäyttöön. 


12.
Cavallo harmaansiniset ratsastushousut

Nää on ihan peruskivat, mutta harmikseni nää ei mennytkään mun jalkaan. eli myyn nää sitten. Jos joku on kiinnostunut niin tarjousta vaan heittämään! Nää on n.36 kokoset, mutta voin ottaa tarkempia mittoja :)


13.
Mountain Horse valkoiset ratsastushousut

Nää on mun mielestä tosi kivat, koska näissä ei oo mitään niin näyttävää (ihme logiigga mulla xD), mutta nääkin oli sitten liian pienet, eli myyntiin vaan! Näistäkin saa tarjota, EU kokoa 38, mutta vastaa enemmänkin 36-38.


Mikä oli teidän suosikki?
Olitteko tekin HHF:ssä, mitä ostitte?

sunnuntai 15. maaliskuuta 2015

Postailuko jäänyt vähemmälle?

Nyt kyllä tunnustan taas vaihteeksi, että oon ollu niin laiska blogin suhteen, että ei voi sanoa juuta eikä jaata! Nyt on sitten viimeviiikkojen maratoni tiedossa

16.2.
Tällöin kävin kokeilemassa mahdollista vuokraheppaa, Ritua. Ritu oli mukava omasta erilaisesta luonteestaan huolimatta ja siitä sitten tuli silloin vuokraheppani, jolla käyn ratsastamassa 2-3krt/viikko. Ritu on v.2000 syntynyt lv tamma. Vaikka Ritu Lv onkin niin se ei monen mielestä näytä siltä, joo vaikka lämminverisistä on ravuri- ja ratsutyyppi, niin Ritu on ratsutyypiä. :D

 Ritu sukupostissa

Ritulla oon nyt käynyt ratsastelemassa jonkin aikaa, mutta siitä en kuitenkaan kirjoita jatkossa blogiin, sillä tulisi umpitylsiä postauksia ilman kuvia tai videoita. Nyt tässä voin kuitenkin kertoa, että meillä on tähtäimessä Kumpumäen harjoituskoulukilpailut 3.4., mutta jos meillä ei onnistu sen verran, että koulukisoihin ei voitas mennä niin sitten ei mennä. Nyt Ritulla on ollut ristiselkä vähän jäykkänä, mutta jos se saadaan parempaan kuntoon, niin mennään mahdollisesti Mian koulutunnille ensiviikolla.


17.2. -->
Tunneilla oon mennyt vähän eri hepoilla ja nykyään toinen tuntini on lauantaina estunti. Tunnit on vähän vaihdellut hyvin menneestä vähän huonompaan päin. Estetunneilla oon hypännyt Varkulla ja Nanskilla ja molemmat on ollut yllättävän kivoja siihen nähden, että enimmäkseen mieluummin pysyn siinä Epun vauhdikkuudessa. Nyt kyllä ihan mielellään menisin Nanskilla uudestaan hyppelemään. :) Kisahepoiksi mulle on nyt sitten varattu Tepa koulupuolelle ja Eppu esteille. Voi olla, että jompikumpi vaihtuu jossain vaiheessa, sillä molemmat on niin vanhoja ettei niiden kanssa pääsisi hirveesti edistymään. 


9.3.
Tällöin käytiin Montin ja Suskin + uuden ponin Lillin kanssa vähän kävelymaastossa. Oli yllättävän mukavaa vaihtelua tuohon maneesissa pyörimiseen ja ohjeiden mukaan menemiseen. Molemmat ponit oli yllättävän mukavasti ja osasi käyttäytyä, vaikka Montilla oli ollut sairasvaapäiviä ja Lilli (tietääkseni) kävi silloin ensimmäistä kertaa Kumpumäen maastoissa.





to 12.3. & la 14.3.

Torstaina oli oma koulutunti ja menin muistaakseni Tepalla. Tepa oli lopputunnista ihanan kevyt ja tosi mukava.
Lauantaina menin estetunnin Nanskilla, josta kirjotinkin jo tuonne ylemmäs. :D