lauantai 24. toukokuuta 2014

tiistai 20. toukokuuta 2014

14.5. koulutunti Iineksellä ja muuta asiaa

Tämä nyt tulee viikon myöhässä, mutta toivottavasti ei haittaa. :) Tämän tunnin menin Iineksellä. Olin vähän ristiriidassa, että oliko hyvä vai huono juttu, että menin sillä. Ihan hyvät odotukset oli, sillä se on kehittynyt aikamoisesti siitä, kun viimeksi menin sillä. Mutta tuntiin --->

Aluksi oli tietenkin alkukäynnit, kunnes otettiin ohjat käteen ja ravaamaan. Oltiin aluksi oikeassa kierroksessa ja mentiin kevyttäravia. Aluksi mentiin näin: käännetiin S-R linjalle ja R:ssä vaihdettiin joka kerta suuntaa. Iines oli vähän kiireinen kulmissa, mutta lopulta sain sen kuuntelemaan ihan hyvin, kun tajusin, että sen kanssa pitää oikeasti tehdä töitä. Tätä tehtiin vähän aikaa, kunnes lisättiin vielä voltit molempiin päätyihin ja jotka piti tehdä harjoitusravissa. L-päädyn voltti meni hyvin, mutta C-päädyn voltilla Iines puski aluksi ulos, joten piti vaihtaa raippa ulkopuolen käteen jonka jälkeen se ei enää puskenut. :) Tätä tehtiin vähän aikaa kunnes jäätiin oikeaan kierrokseen.

Tässä kierroksessa piti R:n tehä laukkaympyrä silleen, että käännettiin ensin ympyrälle, asetus ja sitten vasta laukannosto jota jatkettiin L-päädy läpi. Iines nosti yllättävän hyvin laukan verrattuna siihen sähellykseen jota oli viimeksi kun menin sillä. Iines siirtyi raviin pariin kertaan ympyrän jälkeen, mutta sain sen nopeasti nostamaan uuden laukan. Tätä mentiin vähän aikaa, kunnes tehtiin ympyrä esteistunnassa.

Tämän jälkeen tehtiin täyskaarto B:hen. Siitä tuli ihan hyvä, mutta mielestäni ihan vähän liian iso.
Tässä kierroksessa (vasen) tehtiin näin: peilin puoleiselta sivulta (H-E) käännettiin mistä kohtaa vain vasemmalle ja keskelle pysähdys 4sek jonka jälkeen heti raviin ja vasemmalle. Iines pysähtyi ihan kivasti, mutta raviin siirtymisessä piti käskeä vähän enemmmän. Tehtiin tätä pariin kertaan kunnes lisättiin vielä 4 askeleen peruutus sen jälkeen kun oli pysähtynyt. Aluksi meni ihan ok:sti. Peruutukset parantuivat kertojen myötä, mutta lopulta Iinestä ei oikeen huvittant ja lähti peruuttamaan sivulle. Kun koitti peruuttaa se "nojasi" taaksepäin ja jäi tököttämään siihen pariin kertaan. Kun annoin raippaa häntä vain heilui. Lopulta saatiin ihan hyvä pysähdys.
Tätä tehtiin vähän aikaa kunnes vaihdettiin suuntaa. Tehtiin E:hen täyskaarto joka meni ihan hyvin.

Lopulta tehtiin vielä yksi suunnanaihto. R:ään S:n muotoinen kiemura (:D). Tämä meni toooosiii hyvin. Tosi kiva lopetus tunnille! :) Tämän jälkeen mentiin vielä loppuravit jossa Iines liikkui tosi hyvin ja eteenpäinpyrkivästi. Se alkoi taipumaan hyvin ja kaikkea mahdollista. Vielä loppuravit maastakäsin, sillä piti ottaa piuhat pois.

Vein ponin talliin, otin kamat pois ym., harjasin sen ja palkitsin hyvästä tunnista. :) Hoidin ponin ja omat kamat pois. Laitoin vielä Epun valmiiksi tunnille, kunnes lähdin kotiin. :)

Tästä tunnista saatte kuvia kunhan saan ne kaverilta.


Ja vielä muuta: olin tänään (tiistaina 20.5.) tallilla, sillä minulla oli Eppu hoitsuna. Eppu ei mennytkään tunnille, joten hoidin Diten, Mussen ja laitoin Latelle kamat päälle Marrun kanssa. Tämän jälkeen mentiin siivoamaan tarhoja. Menin vielä vähän kuvailemaan estetuntia.
Sitten vielä vähän ihmeellisempi juttu. Menenkin Pikolla koulukisoihin, en Latella. Olen kisannnut Pikolla joskus, mutta menestyksemme ei ollut kovin hyvä, joten toivottavasti nyt menee paremmin. :)
Huomenna minulla on ratsastustunti. Haluaisitteko pitkästä aikaa videopostausta tallipäivästäni? Ja kyselyn perusteella teen mielipidepostauksen.

Onko toiveita josta teen sen? Ja mitä pidätte uudesta ulkoasusta/bannerista? :)

sunnuntai 18. toukokuuta 2014

Hyppelyä

Hypittiin Banjon (ja Kikin) kanssa vähän esteitä jota tuli kuvailtua :)



liitonakki


ja ohi...



välissä leikkitauko kissankaa

Kiki hyppäsi huimat 20cm

"mä kyllä pääsen tän yli!"

taukoilua


sunnuntai 11. toukokuuta 2014

Latella estetunti 7.5.


Viime tunti oli estetunti jonka menin Latella. Aateltiin eka hypätä maneesissa, mutta kun kentällä oli jo esteet valmiina niin mentiin sinne. En ollut yhtään innoissani siitä, sillä (olen nössö) olen kuullut "hurjia" juttuja Latesta kun sillä hyppää ulkona. Pakkohan se oli mennä ulos hyppäämään, kun olin ainoa joka halusi olla sisällä. :D

Tunnin alusta kuitenkin käveltiin alkukäynnit kunnes otettiin ohjat. En oikeen muista mitä tehtiin tunnin alusta, mutta jotain muistikuvaa on.
Tehtiin L-päädyssä pääty-ympyrä laukassa. Late oli yllättävän eteenpäinajettava aluksi, mutta lopulta alkoi vertymään. Late laukkasi ihan kivasti, mutta puski vähän sisäänpäin (niinkuin sillä on tapana).

No mutta hyppäämiseen. Ensin mentiin pariin kertaan 2 ristikon jumppasarja. Late lähtikin yllättävän kovaa vauhtia sarjalle, joten piti aika paljon pidätellä sitä. Muuten yllätyin, että se ei rynninyt ihan ensimmäisellä kerralla. :D
Sitten mentiin muuten sama mutta lisättiin yksi pysty. Se ei ole valitettavasti videolla.
Tämän jälkeen lisättiin okseri. Late tiputti jumppasarjalla puomin ja vihreän esteen jälkeen se puski ihan sikana sisäänpäin, joten okserille oli vähän vaikeaa saada hyvää tietä. Latelle piti myös tehdä aika paljon pidätteitä.
Tämä mentiin pariin kertaan. Toisella kerralla lisättiin vielä lankkueste(?). Tällä kerralla Late puski niin paljon sisäänpäin vihreältä okserille, niin sille tuli joku ihme hyppy ja melkein tipuin, niinkuin videosta näkyy kun makaan kaulalla. :D Tultiin uudestaan okserille jolloin tuli parempi hyppy. Lankullekkin se vähän puski vasemmalle. Käveltiin vielä loppukäynnit ja vein hepan karsinaan odottelemaan seuraavaa tuntiaan.



Latella valmennus 2.5.

Tää on "hieman" myöhässä, mutta päätin kuitenkin tehdä jonkulaisen tekstin. Olen siis alkanut käydä satunnaisesti valmennuksissa ja tämän valmennuksen menin Latella. Kyseessä on Johanna J:n kouluvalmennus.
Valmennuksesta on aika hämärä muistikuva, mutta tehtiin siellä heC ja heB ratojen juttuja. Esim. voltteja ja askeleenpidennyksiä. Late meni tosi kivasti, mutta "pakeni" vähän liikaa kannuksia, joten keskittyminen muuhun ei oikeen pelannut. Se kuitenkin teki kaikki pyydettävät asiat yllättävän hyvin. Valkku sanoi, että nojaan liikaa vasemmalle oikeassa kierroksessa ja kyynärkulma joskus unohtuu. Näitä olen nyt koittanut vahtia aina tunneilla. :)
Tässä vielä muutama kuva valmennuksesta: